27.7.2014

Vielä on kesää jäljellä...

Toivottavasti kesäkelit jatkuvat vielä pitkään! On ollut aivan upea heinäkuu täällä pohjoisessakin. Ompelin pois kesäisistä puuvilloista ihan pelkkiä suikaleita käyttäen tämän erittäin runsashelmaisen mekon rypytyspaininjalkaa ja kuminauharypytyksiä hyödyntäen. Kaunis kuin kukkanen! Näitä teen varmasti lisääkin. Tämä kyseinen kappale meni myyntiin. Omalla tytöllä on niin älyttömästä mekkoja, että vaikka hän tämänkin olisi halunnut ei hän ehdi nykyisiäkään kaapissa olevia pitää. Jonkun toisen iloksi siis tällä kertaa.




Muoks :-D Suurensin mekon pyynnöstä kokoa tai kahta suuremmaksi lisäämällä alareunaan vielä yhden kangaskerroksen. Suorana mitattuna alimmassa kerroksessa on n. 12 m kangasta :-D Enkä ensi kerralla rypytän hieman maltillisemmin säästösyistä, mutta onhan tämä upea, ei voi kun ihastella edelleenkään. Miten ihmeessä raskin tämän lähettää pois? Onneksi tiedän sen saavan hyvä kodin!





25.6.2014

Värileikkiä

Pidän kovasti yksinkertaisista ja kirkkaan värisistä kuoseista lasten vaatteissa. Tavallista vihreää, kirkkaan sinistä, punaista, turkoosia... etenkin näin kolmen pojan äitinä. Prinsessaa ei nyt lasketa tähän juttuun matkaan, kun meillä on sitten ihan omat hempukkavärit :-)

Pikku Piltin V Ä R I L E I K K I -trikoo on juuri sitä. Tässä näin alkajaisiksi siitä ommeltua. Sen verran varman päälle otin, että sitä on vielä runsaasti varastossa jatkoa varten!



 Kaksi hihatonta paitaa. Kaava tehty tavallisesta paidan kaavasta kaula-aukkoa ja kädenteitä avartamalla ja etu ja takakappaletta kaventamalla. Nämä ovat kokoa 104 cm.

Sitten pallojen kaveriksi vähän raitaa! Mustavalkoiset raidat tuntuvat sopivan nykyisin kaikkiin kuoseihin - vai olenko se vain minä, jonka mielestä on näin? 

Kellohelmahame rimpsuhelmalla ja korkealla resorilla ja hihaton toppi ruusukkeella. Helma on pidempi takaa kuin edestä ja kädentiet ja kaulus on huoliteltu joustopitsillä. Tämmöinen toppi pitäisi melkein tehdä itsellekin <3 Rypytyspaininjalka on ollut taas kovassa käytössä kun olen kangassuokaleita rypyttänyt! Tämäkin setti kokoa 104 cm. Pssst! Toppi on tosi kiva myös legginsien kanssa ;-)







23.6.2014

Juhannusajan ompeluita

Kylmä ja sateinen juhannus antoi mahdollisuuden ompeluun hyvillä mielin. Jatkoin suloisten puuvillaompeluiden linjalla, mutta uskalsin ottaa käsittelyyn myös Verson puodin yksisarviset ja ystävät yhdessä -trikoot.

Nämä hameet on ihania, kun niihin ei tarvitse kaavoja. Vähän kun käyttää mittanauhaa niin ne muodostuvat pelkistä kangassuikaleista. Saumurilla suurruuttelin vielä huolettomasti rullapäärmeet reunoihin. Helppoa ja siistiä.


Rimpsuhelmahame 116-122 cm


Rimpsuhelmahame 128-146 cm


Rimpsuhelmahame 62-74 cm
  

 Suloiset mekot toivomuksesta kesäjuhliin rimpsuhelmalla, ruusukkeilla ja liehuvilla hihoilla 80-92 cm ja 98/104 cm

Yksisarvisista paita rimpsuhelmalla 116 cm, kauluksessa joustopitsi ja hihansuut ja helma huoliteltu rullapäärmeellä



Kellohelmamekkoja ystävät yhdessä -trikoosta 2 kpl 122 cm ja yksi 104 cm. Pienimmän tein testiversiona ensin, joten lopulliseen versioon kavensin vielä hihoja. Sovituskuvassa mallasin mekkoa erittäin hoikan 3-vuotiaan päälle ja hihat olivat hänelle liian leveät kuten kuvasta näkyy. Ajatus kuitenkin oli tykäistuvammasta mekosta. Isomman mekon mallikuvista näkee miten halusin mekon istuvan ;-)

Tämä trikoo on sellaista vanhan roosan väristä mielestäni. Olisin ehkä toivonut sen olevan vähän kirkkaampaa vaaleanpunaista, mutta ihana se on näinkin.



 



18.6.2014

Hempeää kesään puuvillasta

6-vuotias tyttöni ilmoitti maanantaina haluavansa maksimekon. Ryhdyin tuumasta toimeen ja mekko valmistui seuraavana aamuna. Siitä tuli kaunis! Miten mahtavalta tuntuukaan, että tyttö pitää vielä tällaisista rimpsuröyhelöistä. Yritän valmistautua siihenkin, että tulee vielä aika, kun tällaiset mekot eivät enää kelpaa päälle.

Lähdin liikkeelle Mekkotehtaan  kaavasta, mutta kaava osoittautui hirveän leveäksi eikä istunut ollenkaan, joten en tiedä onko tässä enää mitään mitoiltaan jäljellä alkuperäisestä kaavasta, kun muokkailin sitä ommellessa ja sovitellessa sieltä täältä. Pidensin helmaa, kavensin kaikkialta, suurensin hihoja ja lisäsin framilonilla tehdyn rypytyksen vyörätön kohdalle tai ehkä hieman sen yläpuolelle sekä kädenteille, jotteivat ne repsottaisi vaan istuisivat paremmin. Ilman tuota rypytystä vyötäröllä tulos olisi kavennuksesta huolimatta ollut melkoinen säkki, johtuen osaltaan varmasti maksimekon pituuuteen pidennetystä helmasta. Mutta kannatti nähdä kaikki se vaiva, sillä nyt se miellyttää meidän molempien silmiä.

Framilonia kädenteille saumuroidessani meinasin pilata koko mekon, sillä onnistuin jättämään etukappaletta leikkuuterän alle ja leikkaamaan etukappaleeseen mojovan reiän. Onnistuin kuitenkin paikkaamaan sen ja peitin paikkauksen ruusukkeella. Se onkin lopulta oikein kiva lisä koristeena.

Tämä pääsee heti huomenna käyttöön kerhon esiintymiseen ja juhannusaattona ystäväpariskuntamme häihin..






Puuvillakankaat esillä ollessa innostuin leikkomaan niistä vielä hellehaalareita. Ensimmäinen pinkki siksak 116 cm on tehty jo aiemmin kaavaa muokatessa, mutta loput surrutteelin tänään. Yksi omalle tytölle ja kaksi muuta menee myyntiin.

Ajatus haalariin lähti jostain luultavasti pinterestissä näkemästäni kuvasta. Kaivelin sitten tyynyliinamekon mallia esille ja lähdin muokkaamaan siihen pieniä hihoja. Sitten yhdistin yläosaan shortsien kaavan ja kuminauhaa sinne tänne, niin pääsin kyllä aika lähelle mielessäni olevaa kuvaa näkemästäni haalarista. l


Tässä oman tytön hellehaalari ruusukkeella 122/128 cm



Tämä keltainen siksak pilkkuhihoilla 98/104 cm menee myyntiin

Ja myyntiin myös tämä pienin 80/86 cm haalari


Ja kun päästiin vauhtiin puuvillaompeluiden esittelyssä niin tässä vielä lisää samaa tyyliä. Pussimaiset shortsit röyhelövyötäröllä ja rusettinauhoilla. Kaava muokattu housujen kaavaa leventämällä, lyhentämällä ja vyöräröä nostamalla. Vyötärö on rypytetty kuminauhalla ja kuminauhat ovat myös lahkeissa. Haalareiden alaosa on tehty samalla kaavalla vain lahkeita lyhenmällä.



Näiden myötä toivottelen hyvää juhannusta! Jäämme odottelemaan kelejä, jolloin hellehaalareita voisi käyttääkin.

13.6.2014

Koruja korujen ystäville!

Pitkästä aikaa ehdin kirjoittelemaan blogiinkin ja nyt on syytäkin :-) Tykästyin kovasti jo aiemmin Pikku Piltin harmaapohjaiseen Koruja korujen ystäville! -kuosiin ja nyt kun sitä saa myös pinkkinä hullaannuin lopullisesti.

Tällaisia olen saanut aikaiseksi:

Mekko kietaisuyläosalla kuulua tissis kaavaa jäljitellen. Varsinaista kaavaa minulla ei ole, mutta paljon olen mekosta lukenut ja kuvia nähnyt. Yläosaan otin mallia yhdestä imetyspaidastani :-D Koko 50/52. Lisäsin rinnan alle vielä framilonia niin malli on loistavasti istuva.




Tämä toppi oli ensimmäinen versio ylemmän kuvan mekosta, mutta minun vielä imettävät dolly partonit ei tähän mahtuneet ja halusin vielä pidemmän helmankin. Koko 50/52.


Ja harmaasta jo aiemminkeväällä tehtyä liivareita. Yksi omalle tytölleni ja muutama muillekin.



Singoallamallinen tunika XL kokoisena.


Ja itselleni singoallamallinen tunika mutta lisäyksenä vielä kuminauharypytys rinnan alle, koko 50/52.


Jämäpalatkin oli ehdottomasti käytettävä loppuun ja leikoin senkin mekon muotoon. Koko 86/92 cm. Keksin vielä jatkaa korua mekon mustallekin puolelle. Taka kappale tässä on mustavalkoista raitaa, joka sopii loistavasti koruihin. 

Ja lopuksi vielä leveä panta vaikka lenkkipolulle.





13.3.2014

Joustofroteelätsiä kesäksi

Uusi mukava malli joustofroteelätsään kesäksi. Viime vuonnahan tein jo vauvalle tähän tapaan lätsiä resorireunalla ja ne olivatkin tosi kivoja. Lippa vain oli tuolloin ylempänä kiinni. Nyt näin kuvan lätsästä, jossa lippa oli kiinni resorin alareunassa ja tämä toimii loisvasti näinkin ja on isommallekin kivempi malli kuin tuo aikaisempi vauvamallini. Tällaista kyseltiin onnistuisiko tehdä ja onnistuihan se.
Tämmöisiä lätsiä on siis tulossa kesäksi ;-)

Materiaali on joustofroteeta ja resoria, päälaelta löytyy päällystetty nappi.